No niin, nyt on leiri ohi (aikaa sitten) ja muutama päivä vapaata on pidetty. Huomenna taas alkaa se ihan tavallinen työarki.
Leirillä kun on niin ei ehdi paljoakaan ylimääräistä puuhastella. Mutta sain mä kuitenkin aloitettua tango kaulaliinaa ja sitten kotona sain sen valmiiksi.

1332956.jpg
Tadaaa...valmis pörröinen ja lämmin koristekaulaliina. Mulla oli pörrölangan oheen vaaleansinistä babylankaa.
Ihanan pehmeä ja lämmin "boa".

- - - - - - - - - - -
Leiri meni ihan asiallisesti.
Murkkuikäisten kanssa kun on riparilla niin kaikenlaista voi sattua ja tapahtua.
Nyt oli ihan mukava ryhmä, vaikka saatiin ennakkotietona että voi tapahtua kiusaamista ja näpistelyä.
Palaute oli positiivista, joten ehkä vältyttiin suuremmilta ongelmilta.
Jonkinlainen ryhmähenki saatiin aikaiseksi ja mukavia muistoja kerrottavaksi.
Ohjaajatiimikin oli tosimukava ja toimiva, ainakin mun mielestä.
Ok, huhtikuussa sitten konfirmaatio ja koko homma pulkassa tämän ryhmän osalta.
- - - - - - - - - -

Hyvä ystäväni lahjoitti mulle muutaman Mma Ramotswe tutkii- kirjan ja mielihyvin otin vastaan lahjoituksen.
1332960.jpg
Olen lukenut tuon ensimmäisen kirjan, todella nopea- ja helppolukuinen kirja. Siitä on sitten mukava jatkaa eteenpäin Mma'n tapahtumia.

- - - - - - - - - -

IINAlle: Mihin sähköpostiosoitteeseen mun pitäisi ottaa yhteyttä Colinette Jitterbug-lankojen merkeissä? Olit laittanut mulle kommenttia, mutta sieltä en löytänyt jatkoyhteyttä sinullepäin.
Eikä mun sähköposteista löytynyt mitään lankajuttuja.

Mä olen löytänyt turkulaisesta lankaliikkeestä Colinette lankoja. Mutta kun äsken katsastin heidän kotisivuja, niin siellä ei enää ollut Colinetten lankoja myynnissä.
Nettisivut löytyy kuitenkin osoitteesta: www.lankabaari.fi
Muita nettiostospaikkoja en tiedä (siis Suomessa). Vain Priima ja Lankabaari jolla on tai on ollut Colinetteja.
"Paras" paikka kaikesta huolimatta on Priiman nettikauppa vaikka juuri nyt siellä ei ole ruskeita Jitterbug lankoja. Kun Colinette langat värjätään käsin ja voi olla kausittaista joidenkin värien saatavuus. Tilaukset Walesistä voi myöskin kestää jonkin aikaa ennenkuin ne saapuvat Suomeen.

- - - - - - - - -

Ok, nyt on taas yö - joten kaikille hyvää yötä.